Tilastojulkaisu 2022

Elinkaarimallilla toteutetut rakennushankkeet Suomen kunnissa

“Elinkaarimallilla toteutetun koulurakennuksen tai muun toimitilan hyödyt näkyvät terveellisinä ja turvallisina tiloina. Lisäksi tilastojen mukaan elinkaarimallilla on saavutettu keskimäärin noin 14 % kokonaissäästöt.”



CAPEX Advisors LähiTapiola Yhteiskuntakiinteistöt Suomi -rahaston neuvonantajana Lahden sote-keskuksen ostoprosessissa

LähiTapiola Yhteiskuntakiinteistöt Suomi Ky on 9.8.2022 ostanut Lahden kaupungin omistuksessa olevan Lahden sote-keskuksen. Kaupan arvo oli noin 100 miljoonaa euroa.

 

Juha Wessman CAPEX Advisorsin Senior Advisoriksi

Olemme ylpeitä saadessamme julkistaa Juha Wessmanin liittymisen osaksi CAPEX Advisorsin tiimiä. Juha on luonut pitkän ja menestyksekkään uran Asianajotoimisto Krogeruksen osakkaana ja asianajajana sekä rahoitussektorilla yhteensä noin 35 vuoden aikana.

Lue lisää ajankohtaista-sivulta

 

Suomen suurimmassa elinkaarihankkeessa erinomainen tulos - CAPEX Advisors Helsingin neuvonantajana Roihupellon kampushankkeessa

 

Kiinteistö Oy Helsingin Toimitilat sekä Lujatalo Oy ovat allekirjoittaneet sopimukset koskien Stadin Ammatti- ja aikuisopiston Roihupellon elinkaarihankkeen suunnittelua, toteuttamista sekä 20 vuoden ylläpitovastuuta.

Lue lisää ajankohtaista-sivulta

 

CAPEX Advisors Oy tarjoaa asiakkailleen hankkeiden toteuttamiseen ja rahoittamiseen liittyviä, riippumattomia asiantuntijapalveluita kiinteistöjen, erilaisten infrastruktuurien, uusiutuvan energian sekä teollisuuden toimialoilla.

 

CAPEX Advisors LähiTapiolan yhteiskuntakiinteistöihin sijoittavan rahaston neuvonantajana Espoon sairaalan ostoprosessissa

Lue lisää ajankohtaista-sivulta

 

CAPEX:n liiketoiminta on toimeksiantojemme myötä kehittynyt strategiamme mukaisesti.

Lue lisää ajankohtaista-sivulta

 
Kuva: YIT Suomi Oy ja Lukkaroinen Arkkitehdit Oy

Kuva: YIT Suomi Oy ja Lukkaroinen Arkkitehdit Oy

Vihdin Etelä-Nummelan koulu- ja päiväkotikeskuksen elinkaarihankkeen sopimukset allekirjoitettiin.

Lue lisää ajankohtaista-sivulta

 
Nimeton-suunn.malli-18_vaaka.jpg

Myllypuron kampusalueen elinkaarihankkeen sopimukset allekirjoitettiin.

Lue lisää ajankohtaista-sivulta

 
Kielilukio_big.jpg

Helsingin Kielilukiolle uudet tilat Myllypuroon, elinkaarihankkeen sopimukset allekirjoitettu.

Lue lisää ajankohtaista-sivulta

 
201120_etusivu_1.jpg

CAPEX Advisors toimi Lahden kaupungin elinkaarihankkeen hankintaprosessin projektia johtavana ja taloudellisena asiantuntijana.

Lue Lisää ajankohtaista-sivulta