Valikoituja referenssejä

Melkinlaiturin koulun ja päiväkodin elinkaarihanke

Melkinlaiturin koulun ja päiväkodin elinkaarihanke

CAPEX Advisors on toiminut Helsingin kaupungin neuvonantajana Jätkäsaaren Melkinlaiturin peruskoulun ja päiväkodin elinkaarihankkeessa, jonka toteuttajaksi on valittu YIT. CAPEX...

OmaHäme ja Hämeenlinna, kiinteistötransaktio

OmaHäme ja Hämeenlinna, kiinteistötransaktio

Oma Hämeen ja Hämeenlinnan kaupungin välisen kiinteistökaupan sopimukset allekirjoitettiin 26.9.2024 Hämeenlinnassa. Oma Häme ja Hämeenlinnan kaupunki luovuttavat omistuksessaan olevia...

Innovation Fund, taloudellisen mallintamisen palvelut

Innovation Fund, taloudellisen mallintamisen palvelut

EU:n Innovaatiorahasto (Innovation Fund) on yksi maailman suurimmista nollapäästötason ja innovatiivisten teknologioiden käyttöönottoa koskevista rahoitusohjelmista. Innovaatiorahasto on EU:n ilmastopolitiikan...

SCA-St1: Östrandin biojalostamo

SCA-St1: Östrandin biojalostamo

Suomalaisen energiayhtiö St1:n ja ruotsalaisen metsäyhtiö SCA:n perustama, biopolttoaineiden tuotantoon keskittyvä yhteisyritys Biorefinery Östrand suunnittelee kestävän lentopolttoaineen ja biopolttoaineen...

Tuusulan Rykmentinpuiston monitoimitalon elinkaarihanke

Tuusulan Rykmentinpuiston monitoimitalon elinkaarihanke

Tuusulan kunta on allekirjoittanut Fira Rakennus Oy:n ja Caverion Suomi Oy:n edustaman ryhmittymän kanssa sopimuksen Rykmentinpuiston monitoimitalon toteuttamisesta elinkaarihankkeena....

Valtiovarainministeriön johtama Suurten ratahankkeiden selvitys

Valtiovarainministeriön johtama Suurten ratahankkeiden selvitys

Suomen hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa linjattiin vuoden 2020 lopulla liikenne- ja viestintäministeriön ja valtiovarainministeriön yhteistyöstä koskien suuria raideliikennehankkeita, joiden suunnittelu...

Roihupellon kampuksen elinkaarihanke

Roihupellon kampuksen elinkaarihanke

Kiinteistö Oy Helsingin Toimitilat sekä Lujatalo Oy ovat allekirjoittaneet sopimukset koskien Stadin Ammatti- ja aikuisopiston Roihupellon elinkaarihankkeen suunnittelua, toteuttamista...

Espoo Sairaala transaktioneuvonanto

Espoo Sairaala transaktioneuvonanto

Kiinteistö Oy Espoon Sairaalan osakekanta siirtyi 10. maaliskuuta LähiTapiola Yhteiskuntakiinteistöt Suomi Ky –rahastolle. Kiinteistö Oy Espoon Sairaalan osakekannan kauppa...

Espoon koulujen PPP-hanke

Espoon koulujen PPP-hanke

Espoon kaupunki allekirjoitti kesäkuussa 2020 merkittävän palvelusopimuksen yksityisen projektiyhtiön kanssa PPP-mallilla (Public Private Partnership) toteutettavien viiden koulun ja kolmen...

Liity uutiskirjeen tilaajaksi

    • Uutiskirjeemme tilaajana luulet ensimmäisenä ajankohtaisista aiheista ja julkaisuistamme.

    Liittymällä uutiskirjeen tilaajaksi hyväksyt henkilötietojesi käsittelyn tietosuojaselosteemme mukaisesti. Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.

    Ota rohkeasti yhteyttä tai pyydä tarjous

      Lähettämällä viestin hyväksyn henkilötietojeni käsittelyn tietosuojaselosteemme mukaisesti. Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.